• Tiesitkö kuohuviinistä? Cava, Espanjan vastine samppanjalle

    Espanjalla on aina erityinen paikka minun sydämessäni siellä viettämäni vaihto-oppilasvuoden ansiosta. Ja voisinpa sanoa, että espanjalaisella isälläni, Alfonsolla, on ollut myös vaikutusta viiniharrastukseni alkamiseen. Hän oli nimittäin sitä mieltä, että jos en joka ilta nauti hänen kanssaan pientä lasia viiniä, se on sen merkki, että minulla on koti-ikävä enkä viihdy heillä. Ja viihdyinhän minä!

    Tässä Viiniateljee -blogikirjoituksessa käsittelen cavaa eli espanjalaista, perinteisellä menetelmällä valmistettua kuohuviiniä. Perinteinen menetelmä on yhtä kuin samppanjamenetelmä ja se tarkoittaa sitä, että viini on käynyt toisen käymisen myyntipullossa. Ja tuon toisen käymisen sivutuotteena ovat syntyneet myös kuohuviinille ominaiset kuplat. Tarkempaa tietoa perinteisestä menetelmästä voit lukea viimekertaisesta kirjoituksestani, joka löytyy täältä.

    Kuka keksi cavan?

    Kirjoitusten mukaan nykyisen Espanjan alueella on valmistettu helmeilevää kuohuviiniä jo 1340-luvulla, mutta ajassa pitää mennä eteenpäin aina 1850-luvulle, jolloin sinnikkäät pioneerit Katalonian alueella alkoivat valmistaa tosissaan kuohuviiniä perinteisellä menetelmällä. Moni pitää ensimmäisenä virstanpylväänä vuotta 1872, jolloin Josep Raventós valmisti ensimmäisen kuohuviinin nykyään cavan päärypäleinä pidetyistä lajikkeista eli Macabeo, Parellada ja Xarel-lo. Kerron näistä tarkemmin alempana. Vuodesta 1872 kului vielä yli 100 vuotta, ennen kuin cava lähti kunnolla valloittamaan maailmaa.

    Toinen merkittävä vuosiluku cavalle oli vuosi 1986, jolloin Espanja liittyi Euroopan Unioniin. Cava -nimikettä oli aiemmin saanut käyttää mistä tahansa, Espanjan alueella valmistetusta kuohuviinistä, mutta EU -säännösten mukaan laatuluokitukselle piti luoda tarkat rajat. Cavan keskus oli jo tuolloin Katalonia ja siellä Penèdesissä sijaitseva Sant-Sadurní d’Anoian kaupunki ympäristöineen. Cavaa valmistettiin myös pienessä mittakaavassa muualla päin Espanjaa, joten nämä alueet laskettiin kuuluvaksi DO Cava -laatuluokitukseen. Kaikki muut kuohuviinit joutuivat tyytymään nimikkeeseen vino espumoso eli kuohuviini. Cava -nimike viittaa itsessään jo tietyillä alueilla, tietyin kriteerein, perinteisellä menetelmällä valmistettuun kuohuviiniin. Se ei siis vaadi kirjainlyhennettä DO (Denominación de Origen eli laatuviinialue) nimensä eteen, vaikka se kuuluukiin yhteen Espanjan 68 DO -alueesta.

    Pago de Tharsyksen 200 vuotta vanha cava eli maanalainen kellari, joka sijaitsee Requenassa, noin tunnin ajomatkan päässä Valenciasta.

    Cavan valmistusalueet uudistuksen alla

    Cavaa saa valmistaa yhteensä 7 alueella, mutta vuonna 2020 annetussa uudistusmallissa nämä viljelyalueet on niputettu 4 kategoriaan ja osittain alakategoriohin. Uusilla rajauksilla nimittäin halutaan tuoda tarkemmin kuohuviinin alkuperää esille. Tosin tässä kohtaa on mainittava, että maatalousministeriö ei ole vielä allekirjoittanut vuoden 2020 suurta cava -uudistusta. Joka tapauksessa uudistus esitellään mittavasti DO Cavan virallisella -sivustolla ja käsittelen cavan valmistusalueita alempana sen pohjalta.

    Uusia alueita on siis yhteensä 4 (suluissa olevat alueet viittaavat itsehallintoalueisiin, joiden alueella ne sijaitsevat): Comtats de Barcelona (Katalonia), Valle del Ebro (Rioja, Baskimaa, Navarra ja Aragonia), Viñedos de Almendralejo (Extremadura) ja Levante (Valencia).

    Comtats de Barcelona on cavan synnyinaluetta ja valmistuksen sydänmaata, missä valmistetaanoin 95 % cavasta. Katalonian itsehallintoalueella sijaitsevalla Comtats de Barcelonalla on 5 ala-aluetta: Serra de Mar, Valls d’Anoia, Conca del Gaià, Serra de Prades ja Pla de Ponent. Valle de Ebro on pohjoisinta cavan valmistusaluetta, joka sijaitsee Ebro -joen vaikutusalueella. Sen alle lasketaan kuuluvaksi Alto Ebro (osa Riojan ja Navarran itsehallintoalueita sekä Baskimaata) ja Valle del Cierzo (osa Aragonian itsehallintoaluetta). Viñedos de Almendralejo puolestaan sijaitsee Badajozin provinssissa, Madridista lounaaseen, Portugalin rajan tuntumassa. Alue kuuluu Extremaduran itsehallintoalueeseen, mikä on tunnetumpi ilmakuivatuista kinkuistaan kuin viineistään. Viimeisenä listalla on Levante, mikä kattaa itärannikolla sijaitsevan Valencian provinssin ja siellä Requenan vuoristokaupungin lähiympäristöineen.

    Cava on perinteisesti kolmen rypäleen kopla

    Cavan päärypälelajikkeet ovat Macabeo, Parellada ja Xarel-lo. Kukaan ei itse asiassa tiedä, miksi cavaa alettiin valmistaa näistä kolmesta lajikkeesta, mutta niillä jokaisella lajikkeella on oma paikkansa cavassa. Tosin ne eivät ole pakollisia. Esimerkiksi cava -tuottajamme Pago de Tharsys Requesta ei käytä cavoissaan Xarel-lo -rypälettä. Tästä voit tutustua Pago de Tharsyksen cavoihin, jotka ovat saatavilla Alkosta.

    Macabeo, joka tunnetaan myös nimellä Viura, tuo cavaan hedelmäisyyttä ja hentoa kukkeutta sekä kypsytyspotentiaalia. Parellada puolestaan tuo sekoitteeseen pehmeyttä ja kermaisuutta, tai pikemminkin kernimäisyyttä. Kernimäisyyden yhdistän isoäidin keittiön pöydän vanhaan vahakankaaseen. Mikäli cavassa on Parelladaa, nimenomaan tuo kernimäisyys paljastaa sokkotastingissa yleensä aina kuohuviinin olevan cavaa. Xarel-lo on yhtä kuin cavan selkäranka. Lisäksi se tuo kypsän hedelmäisten aromien rinnalle miellyttävää yrttimäisyyttä.

    Parellada -köynnöksiä Cavas Naveranin luomuviinitarhoilla Alt-Penèdesissä (kuva Cavas Naveran).

    Muita sallittuja rypälelajikkeita ovat Malvasía (tunnetaan myös nimellä Subirat Parent), mitä käytetään erityisesti puolimakeiden ja makeiden cavojen valmistuksessa, ja Chardonnay. Esimerkiksi Viiniateljeen valikoimissa olevassa Cava Naveran Brut Vintage -cavassa nimenomaan Chardonnay tuo tyylikästä kermaisuutta ja eleganssia blendiin. Rosee -cavan valmistuksessa puolestaan sallittuja lajikkeita ovat Garnacha, Monastrell, Pinot Noir ja Trepat. Pago de Tharsys Cava Millésime Rosé Reserva Brut on hieno esimerkki 100-prosenttisesta Garnachasta.

    Cava käy toisen käymisen myyntipullossa

    Cavaa siis valmistetaan samalla tavalla kuin samppanjaa eli se käy toisen käymisen myyntipullossa. Espanjalaisittain perinteistä menetelmää kutsutaan nimellä método tradicional. Kypsytysaika on huomattavasti lyhyempi kuin Champagnessa. Nimittäin cavan vähimmäiskypsytysaika sakkansa päällä (ranskalaisittain sur lie, espanjalaisittain sur lías) on 9 kk (kun se Champagnessa on 15 kk). Uuden luokituksen mukaan nuori, vähintään 9 kk sakkansa päällä kypsytetty cava tulisi kuulumaan nimekkeen cava de guarda (vapaasti suomennettuna kypsytetty cava) alle.

    Cava -pullot tanssitetaan käsin Pago de Tharsyksen kellareissa. Espanjaksi tanssitus tunnetaan nimellä removido (ranskaksi remuage). Kuva Pago de Tharsys.

    Ylempään laatuluokkaan kuuluvat cavat puolestaan esitetään kuuluvaksi cava de guarda superior -kategoriaan. Paitsi pitempi kypsytysaika, tämän luokituksen cavoille tulisi useita muitakin vaatimuksia. Näitä ovat viiniköynnösten ikä (vähintään 10 vuotta), luomuviljellyt rypäleet, rajoitettu satomäärä sekä vuosikerrallisuus. Nykyluokituksen mukaan Reserva -luokiteltua cavaa pitää kypsyttää vähintään 15 kk ja Gran Reserva Cavaa vähintään 30 kk sakkansa päällä.

    Uusin lisäys Cavan olemassa olevaan laatuluokitukseen on Cava de Paraje Calificado, millä viitataan tietyltä mikroilmastoltaan ja sijainniltaan erityislaatuiselta – ja pieneltä- alueelta- tulevaan cavaan. Oman kokemukseni pohjalta cava on yleensä parasta nuorena nautittuna. Reserva -cavoista löytyy lukuisia elegantteja esimerkkejä, mutta valitettavan usein Gran Reserva cavojen hedelmäisyys on lähtenyt jo laskemaan, kun tuotteet vasta saadaan myyntiin.

    Cavan tulevaisuuden näkymiä

    Ilmaston lämpeneminen on yksi cavan suurimpia uhkakuvia. Mikäli Espanjan pinnanmuodostus ei olisi niin vuoristoinen ja mikäli siellä ei olisi mesetaa eli keskisen Espanjan korkeaa tasankoa, mikä sijaitsee keskimäärin 600 metrin korkeudella merenpinnasta, suurin osa Espanjasta olisi aavikkoa. Kuuma ilmasto aiheuttaa myös sen, että sato per köynnös on huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi Italiassa tai Ranskassa. Monena vuonna Espanja on ollut maailman suurin viinintuottaja viiniköynnösten määrässä, mutta viinin valmistuksen mittarista tarkasteltuna vasta kolmantena. Laaturypäleitä viljelläänkin usein korkeammalla merenpinnasta sijaitsevilla tarhoilla.

    Pago de Tharsyksen perustajalla, Vicente Garcíalla on Valencian Requenassa pioneerin maine. Hän on kehittänyt alueella cavan valmistusta ja hänet on palkittu muun muassa vuoden enologi -tittelillä.

    Espanjalaiset suuret bodegat ovat jo vuosikausia polkeneet hintoja ja näin luoneet cavalle edullisen kuohuviinin maineen. Tämä aiheuttaa suuria ongelmia laatuun keskittyville tuottajille (ottamatta kantaa jättibodegojen hinta-laatuun), joiden tuotekustannuksia valtavien volyymeiden skaalaus ei pääse laskemaan. Valitettavasti törmään tähän tosiasiaan lähes joka kerta, kun espanjalainen cavaa tuottava bodega ottaa minuun yhteyttä. Vastalauseena vuosikymmeniä jatkuneelle hintojen polkemiselle yhdeksän cava -tuottajaa jätti DO Cava -laatuluokituksen taakseen vuonna 2019. Nämä tuottajat perustivat Corpinnat -nimisen luokituksen. Corpinnat ansaitsee oman kirjoituksensa, mutta mikäli kaipaat jo tässä kohtaa lisätietoa näistä huippu-kuohuviineistä, vieraile tällä sivustolla. Vuoden 2020 suurta cava -uudistusta voidaan pitää vastavetona Corpinnatille ja se varmasti tuokin kauan odotettuja ja tarpeellisia uudistuksia laatuluokkaan, kunhan se hyväksytään virallisesti.

    Oman lusikkansa soppaan tuo Proseccon kysynnän kasvu, mikä ylitti vuonna 2019 ensimmäistä kertaa cavan myynnin.

    Virallista tietoa cavasta löydät täältä DO Cava -sivustolta.

    Ja täältä löydät lisätietoa Viiniateljeen cavoista.

    Tässä vielä täsmävinkki äitienpäivään!

    Pago de Tharsys Cava Millésime Rosé Reserva Brut 2017 on luomuviljellyistä Garnacha -rypäleistä valmistettu vuosikertakuohuviini, mitä on kypsytetty sakkansa päällä 24 kk ennen korkinvaihtoa. Aromimaailmaltaan vadelmainen, metsämansikkainen ja hennon pähkinäinen cava sopii niin aperitiiviksi kuin monipuolisesti ruoan kanssa yhdistettäväksi. Lue suosituksemme täältä.

    Tässä oli tämän kertainen Viiniateljee -blogikirjoitus cavasta, mikä muuten tarkoittaa maanalaista kellaria. Toivottavasti viihdyit cavan maailmassa! Seuraava Tiesitkö kuohuviinistä? -postaus käsittelee Italian Proseccoa, joten palaathan linjoille!

    Cin cin eli kippis!

    Sinun viinimestarisi,

    Päivi

    Viinimestari, FM, KTM, yrittäjä (Viiniateljee ja BBWINES OY)

  • Tiesitkö kuohuviinistä? Samppanja, kuohuviinien kuningas

    Kevään juhlien ja kuohuviinien sesongin lähestyessä Viiniateljee -blogi starttaa kuohuviinikoulun, joka kulkee nimellä Tiesitkö kuohuviinistä?. Minä eli Päivi Eklund, viinimestarisi, käyn läpi eri maiden ja alueiden kuohuviinejä. Starttaamme matkaan samppanjalla tai ranskalaisittain champagnella ja siitä jatkamme tällä erää cavaan ja proseccoon. Hyppää kyytiin!

    Viileän ilmaston tyylikkäät lajikkeet

    Champagne sijaitsee Ranskan pohjoisosassa noin 150 km Pariisista koilliseen. Sen tärkeimmät viinikeskukset ovat Reims, missä muuten Ranskan kuninkaat aikanaan kruunattiin, sekä Epernay ja Aÿ. Alueella vallitsee mannerilmasto: talvet ovat kylmiä ja kosteita, ja kesät lämpimiä. Syksyn viileät sateet aiheuttavat voimakkaita vaihteluita vuosikertojen välillä ja sen vuoksi innokkaat harrastajat seuraavat tarkkaan vuosikerta-arvosteluja. Vaikka samppanja -nimikettä käytetään edelleen melko laajasti, se on lailla varattu vain ja ainoastaan tiettyille alueille Champagnen maakunnassa ja siellä valmistetuille, tarkat kriteerit täyttäville kuohuviineille.

    Champagnen maaperä on kalkkikivimaata, ikiaikaista merenpohjaa, jota kutsutaan Kimmeridge -nimellä ja joka sisältää runsaasti fossiileja. Tässä maaperässä viihtyvät erityisen hyvin samppanjan päärypälelajikkeet eli punaiset Pinot Noir ja Meunier sekä valkoinen Chardonnay. Kalkkikivimaa antaa leimansa samppanjalle ja tuo niihin muun muassa mineraalisuutta.

    Simpukkafossiili viinitarhalla Ranskan Bourgognessa, missä on myös Kimmeridgen fossiilipitoista kalkkikivimaaperää. Kuva on muuten meidän ikimuistoiselta viinimestarireissulta vuodelta 2006!

    Muita rypäleitä ovat muun muassa Arbane, Petit Meslier, Pinot Blanc, Gamay ja Pinot Gris. Näillä ei kuitenkaan ole vastaavaa kaupallista merkitystä, vaan ne ovat lähinnä vanhoja köynnöksiä, mitkä on aikanaan istutettu viinitarhoihin.

    Samppanjamenetelmä, perinteinen menetelmä… Rakkaalla lapsella on monta nimeä

    Samppanjan valmistus on saanut ominaispiirteensä vuosisatojen saatossa. Valmistukselle on tyypillistä kaksi käymisvaihetta, joista toinen tapahtuu pullossa. Samppanjan valmistusmenetelmää kutsutaan nimikkeillä méthode champenoise (samppanjamenetelmä) ja méthode traditionelle (perinteinen menetelmä). Pelkkä champagne -merkintä etiketissä rittää kertomaan, että kyse on aidosta, perinteisellä menetelmällä valmistetusta, Champagnen alueen kuohuviinistä.

    Ensimmäinen käyminen tapahtuu yleensä ruostumattomissa terästankeissa.

    Sekoittaminen eli assemblage: Samppanjanvalmistuksen vaativin vaihe. Sekoitetaan eri kylien ja palstojen viinejä sekä eri rypälelajikkeista valmistettuja viinejä. Assemblagen takana on munkki Dom Pérignon, joka eli vuosina 1638-1715.

    Toinen käyminen: sekoitukseen valittujen viinien joukkoon lisätään sekoitus, liquer de tirage, joka sisältää mm. alueen viiniä, ruokosokeria ja hiivaa. Viinit pullotetaan lopullisiin pulloihinsa (mutta suljetaan väliaikaisella korkilla). Liquer de tiragen ansiosta alkaa toinen käyminen eli pullokäyminen, jonka ansiosta samppanjaan syntyy hiilidioksidia. Pullot siirretään vaakatasoon, sur lattes, kellariin, ja viini saa käydä kaikessa rauhassa. Toinen käyminen kestää yleensä muutamasta viikosta noin kolmeen kuukauteen. Osa tuottajista jättää pullot kyljelleen ja samppanjan kypsymään sakkansa päällä (sur lie) jopa vuosiksi. Minimikypsytysaika on 15 kuukautta, mutta suurin osa laatutietoisista tuottajista kypsyttää vakiosamppanjaansa vähintään 36 kk. Vuosikerta-samppanjan minimikypsytysaika on myös 36 kk, mutta suurin osa laatutietoisista tuottajista kypsyttää vakiosamppanjaansa vähintään 36 kk.

    Samppanjapullot kypsymässä vasemmalla sur lattes ja oikealla pulloja tanssituspöydällä Champagne Palmerin kalkkikivikellareissa, Reimsissä (kuva Champagne Palmer).

    Tanssituspöydän takana Madame Clicquot

    Tanssitus eli rémuage on vaihe, jossa pulloja käännetään määräajoin, kunnes ne ovat pystyssä korkit alaspäin. Tämä vaihe on yleensä nykyään automatisoitu eli käsityö on vaihtunut gyropaletti -nimisen koneen tekemään työhön. Se tekee kellarimestarin 8-10 viikon työn 1-2 viikossa. Tanssituksen ansiosta toisessa käymisessä syntynyt sakka valuu kruunukorkkiin. Tanssituksen jälkeen viini voidaan jättää kypsymään pystyasentoon, sur point, hiivasakan päälle. Tanssituspulpetin kehitteli muuten 1800-luvun alkupuolella Madame Clicquot apureineen. Madame Clicquot tunnetaan paremmin nimellä Veuve (leskirouva) Clicquot.

    Kun kypsytys päättyy, pullo on valmiina ylösalaisin korkivaihtoon, joka tunnetaan nimellä dégorgement.

    Tässä kuvassa on käynnissä Mathusalem -pullon dégorgement à la volée eli korkinvaihto “ilmassa”. Suurten pullojen valmistus on käsityötä Champagne Palmerilla, tanssitus mukaan lukien (kuva Champagne Palmer).

    Korkinvaihdon yhteydessä syntyvä vajaus täytetään samalla sampanjalla (täysin kuivat samppanjat) tai yhdistettynä liquer d’expedition -nimiseen liuokseen, joka sisältää sokeria.

    Samppanjan monet tyylit

    Samppanjaa on useita eri tyylejä, joista tunnetuin tai ainakin yleisin on NV eli non vintage eli vakiosamppanja. Se on samppanjatalojen käyntikortti, jonka tyyli ja maku pyritään säilyttämään vuodesta toiseen samanlaisina. Blanc de Blanc -samppanjan valmistuksessa on käytetty ainoastaan Chardonnayta eli valkoisia rypäleitä. Blanc de Noirin valmistuksessa puolestaan käytetään ainoastaan tummia rypäleitä. Roseesamppanja valmistetaan yleensä lisäämällä viimeisessä sekoitusvaiheessa samppanjaan 8–20 % punaviiniä. Se voidaan valmistaa myös kuten roseeviinit eli uuttamalla rypälekuoria rypälemehussa halutun ajan.

    Champagne Palmerin Vintage Collection -sarjaan kuuluu vanhoja, erittäin rajallisesti saatavilla olevia vuosikertoja, joita pääsee parhaiten maistamaan Grand Champagne Helsinki -tapahtumassa, kun olosuhteet taas sallivat (kuva, Champagne Palmer).

    Brut Nature -samppanjaan (mikä tunnetaan myös Pas Dosé– ja Dosage Zéro -nimillä) ei ole lisätty lainkaan sokeria eli siinä on ainoastaan luontainen sokeripitoisuus, mikä on yleensä noin 3 g / l. Millésime eli vuosikertasamppanja valmistetaan vain erittäin hyvinä vuosina ja vain kyseisen satovuoden rypäleistä. Tarkoituksena on kuvastaa satovuoden piirteitä. R.D. eli Récemment Dégorgé eli myöhään korkitettu samppanjalla viitataan samppanjaan, joka on saanut levätä pitkään sakkansa päällä. Tämän tyylin edustajat ovat lanseeraushetkellä hyvin nuorekkaita ja jopa freesejä juuri sen ansiosta, että niiden korkki on vastikään vaihdettu. Luksus- tai Prestige -samppanjaa valmistetaan vain erinomaisten vuosikertojen viineistä ja yleensä ao. samppanjoissa on vuosikertamerkintä. Pullokypsytys sakan päällä noin 7 vuotta.

    Täältä pääset tutustumaan Viiniateljee -blogin postaukseen Champagne Palmerista.

    Viimeisimmät viralliset, Comité Champagnen, tilastot ovat vuodelta 2019. Silloin tätä kuninkaitten kuohuviiniä valmistettiin kaikkiaan lähes 302 miljoonaa pulloa.

    Miksi samppanja on niin kallista?

    Miksi sitten samppanja maksaa niin paljon? Yllä oleva samppanjan valmistusprosessi ja pitkät kypsytysajat varmasti saavat jo ajatuksia heräämään.

    Oman osansa tuo kallis maa, mikä on viimeistä, mahdollista piirtoa myöten viljelty. Tässä pieni esimerkki hinnoista: maahantuomamme Michel Genet’n nykyinen vetäjä Vincent hankki ensimmäisen hehtaarinsa vain 19-vuotiaana, isänsä avustamana 1980-luvulla. Tuolloin palsta maksoi 1.6 miljoonaa frangia, kun nykyään yksi hehtaari maksaa keskimäärin 1.7 miljoonaa euroa, luonnollisesti sijainnista riippuen. Champagnen alueelle on tyypillistä, että viljelyomistukset ovat pieniä ja pienet myyvät rypäleensä suurille. Champagnessa on jopa 16 100 viljelijää, jotka omistavat suurimman osan viinitarhoista. He puolestaan myyvät rypäleet samppanjataloille (joita on noin 360), jotka hallitsevat noin 80 % samppanjanmyynnistä.

    Champagne Palmerin Grand Cru -viinitarhoja eli kaikkein korkeammalle arvostettuja viinitarhoja Maillyssa, Montagne de Reimsissä (kuva Champagne Palmer).

    Viime aikojen uutisointi suurta osaa Ranskan laatuviinialueista ruoskineesta hallasta ovat myös huolestuttavia, sillä pahimpien arvioiden mukaan jopa 80 % sadosta on menetetty. Luonnonoikuille kukaan ei voi mitään, mutta tämä menetys tulee varmasti näkymään samppanjoiden hinnoissa.

    Stay tuned – Viiniateljee -blogissa seuraavaksi

    Tässä oli lyhyt infopaketti samppanjasta ja Viiniateljeen ensimmäinen Tiesitkö kuohuviinistä -postaus. Vielä olisi niin paljon kerrottavaa, mutta ehkäpä minä luovun perfektionismista ja jätän hengähdystilaa ennen seuraavaa postausta. Viiniateljee -blogi käsittelee seuraavaksi cavaa, espanjalaisten perinteisellä menetelmällä valmistettua kuohuviiniä. Tulethan takaisin <3

    Virallista tietoa samppanjasta löydät Comité Champagnen sivuilta.

    Ja täältä löydät lisätietoa Viiniateljeen Palmerin samppanjoista.

    Ja Alkon verkkokauppaan pääset tästä.

    Nautintoja kuplien kera!

    Sinun viinimestarisi,

    Päivi

    Viinimestari, FM, KTM, yrittäjä (Viiniateljee ja BBWINES OY)

  • Viiniateljeen viinisuositukset: klassiset punaviinit pääsiäisen juhlapöytään

    Lammas on ruokamaailman aatelinen ja pääsiäisen symboli

    Lampaalle löytyy useita klassikkoviinejä, sillä siellä missä viiniä viljellään ja valmistetaan, on kasvatettu lampaita jopa tuhansien vuosien ajan. Lampaan liha saa makunsa erityisesti sille ominaisesta rasvasta. Kemiallisesti tarkasteltuna lampaan rasva eroaa naudan ja sian rasvasta monimutkaisen ja epätavallisen rasvahapporakenteensa vuoksi, jotka ovat eri pituisia ja hyvin haarautuneita. Allekirjoittaneelle tämä ei sano yhtään mitään, mutta nimenomaan lihan rasvaisuus vaikuttaa viinivalintaan. Kevyempi ja hedelmäisempi viini jää helposti lampaan lihan jalkoihin, joten lampaan seuraan kannattaa valita voimakkaampi viini taltuttamaan lihan rasvaisuutta.

    Myös Amaronet ovat varmoja valintoja pääsiäislampaan kumppaniksi. Tutustu Guerrieri Rizzardin Amaroneihin tästä linkistä.

    Vaikka tässä artikkelissa suosittelen pääasiassa lampaalle sopivia viinejä, kaikki lammasviinit sopivat monipuolisesti myös esimerkiksi kasvisruokavaliota noudattaville. Seitan lisukkeineen esimerkiksi sopii pääsiäisen klassisille viineille, samoin kuin haudutetut kasvispadat välimeren keittiön tyyliin. Erilaisilla kastikkeilla saa annosta kuin annosta tuunattua ja sitä kautta rakennettua siltaa viinin ja ruoan välille.

    Viiniklassikot, joiden kanssa lampaanviulu soi harmonisesti

    Espanja: DOCa Rioja Gran Reserva

    Klassinen ja moneen kertaan erinomaiseksi todettu viini lammasviini on Espanjan Riojan Gran Reserva. Parhaimmillaan näissä Pohjois-Espanjan viineissä yhdistyvät täyteläisyys, pehmeys ja hienostuneisuus. Riojan Gran Reservan ostaminen on sinänsä turvallista, koska viinit ovat jo valmiita nautittavaksi, kun ne lasketaan myyntiin. Lampaan rinnalle kannattaa valita miedomman makuinen ja vähemmän hapokas kastike, jotta se ei jyrää viiniä.

    Rioja Vega Gran Reserva 2013 on sekoite Tempranilloa (75 %), Gracianoa (20 %) ja Mazueloa (5 %). Rypäleet kasvavat 400 metrin korkeudella merenpinnasta, joten viini saa jo kasvupaikkansa perusteella enemmän luonnollista hapokkuutta kuin moni muu Riojan viini. DOCa Riojan säädösten mukaisesti viiniä kypsytetään vähintään 36 kk (amerikkalaisessa) tammessa ja vähintään 24 kk pullossa ennen myyntiin laskua.

    Viini on ulkonäöltään melko syvä, tiilenpunainen. Viinin tyylikkäässä bouquet’ssa voi aistia tummia kypsiä marjoja, luumua, kahvia, tummaa suklaata, lääkemäisyyttä sekä tupakan ja teen lehtiä. Täyteläistä suutuntumaa ryhdittävät tuntuvat hapot;  tanniinit ovat kuivattavat, mutta tasapainoiset. Pitkä, tyylikäs jälkimaku.

    Viinin hinta on à 29,98 € ja voit lisätä sen ostoskoriisi tästä: Rioja Vega Gran Reserva

    Italia: DOCG Chianti Classico

    Toinen klassinen viini lampaan kumppaniksi on Italian Toscanan viinit ja sieltä Chianti Classico. Näissä Chiantin sydän alueen viineissä tammikypsytys tuo pituutta ja vivahteikuutta tyypillisesti Sangiovese -lajikkeen kirsikkaiselle hedelmäisyydelle ja hapokkuudelle. Ruoassa on hyvä olla mukana jotain hapanta, jotta viinin happamuus saa vastakaikua ruoassa.

    Nunzi Conti Chianti Classico 2018 on pääosin Sangiovesea (90 %), mihin on lisätty hieman Merlot’ta (10 %) tuomaan viiniin pehmeyttä ja hedelmäisyyttä. Puolet viinistä kypsytetään 12 kk tammessa ja toinen puolet terästankissa. Lisäksi viiniä kypsytetään vähintään 3 kk pullossa ennen myyntiinlaskua.

    Viini on ulkonäöltään rubiininpunainen. Elegantissa tuoksussa voi aistia kypsää kirsikkaa, punaisia marjoja, miellyttävää mausteisuutta sekä kukkeita ja mineraalisia elementtejä. Keskitäyteläistä hedelmäisyyttä ryhdittävät tuntuvat hapot. Tanniinit ovat kuivattavat mutta pyöristyneet. Pitkä, herkän hedelmäinen ja hennon balsaminen jälkimaku.

    Viinin hinta on à 24,99 € ja voit lisätä sen ostoskoriisi tästä: Nunzi Conti Chianti Classico

    Ranska: AC Châteauneuf-du-Pape punainen luomuviini

    Ranskasta löytyy useita klassikkoja lampaan kanssa nautittavaksi ja me haluamme nostaa esille Etelä-Rhônen klassisen Châteauneuf-du-Papen, mikä on saanut nimensä paavista. Katolisen kirkon paavin nimittäin piti alueella istuintaan 1300-luvulla. Nämä täyteläiset, runsaat ja pehmeät punaviinit sopivat monipuolisesti ruoan kanssa yhdistettäväksi ja kestävät hyvin runsaita makuja ja lisukkeita.

    Château Maucoil Châteauneuf-du-Pape Tradition 2018 on luomusertifioitu viini. Tradition tarkoittaa “perinnettä” ja se on valmistettu perinteisistä Châteauneuf-du-Papen punaisista rypäleistä. Grenachen (60 %) lisäksi viinissä on Syrah’ta (15 %), Mourvèdrea (15 %) ja Cinsault’ta (10 %).  Viiniä kypsytetään tammessa 12 kuukautta.

    Viini on ulkonäöltään keskisyvä, rubiininpunainen. Tuoksussa voi aistia luumua, kirsikkaa, lakritsanjuurta, miellyttävää mausteisuutta ja yrttisyyttä sekä hentoa orvokkia. Suussa viini on täyteläinen ja samettisen pehmeä. Ryhdikkäät hapot ovat tasapainossa hedelmäisyyden kanssa. Tanniinit ovat tuntuvat. Pitkä lakritsaisen yrttinen jälkimaku. Mehevän elegantti, tasapainoinen kokonaisuus.

    Viinin hinta on à 39,98 € ja voit lisätä sen ostoskoriisi tästä: Château Maucoil Tradition

    Magnumin hina on à 84,90 € ja se myydään yksittäispakatussa puulaatikossa. Viinin voit lisätä ostoskoriisi tästä: Château Maucoil Tradition Magnum

    Australia: McLaren Vale luomu ja biodynaaminen Shiraz

    Uuden maailman viineissä on myös monia loistavia vaihtoehtoja pääsiäislampaan kumppaniksi. Yksi paljon ylistetty yhdistelmä on Australian Shiraz. Esimerkiksi lampaankare sekä yrtti- ja valkosipulimarinoitu lampaanviulu sopivat täyteläisen Aussi-Shiraz’n makumaailmaan harmonisesti.

    The Hedonist Shiraz 2018 on McLaren Valesta ja se on valmistettu luomu- ja biodynaamisesti viljellyistä rypäleistä. Viiniä on kypsytetty 12 kk tammessa. Tämän hetkinen vuosikerta eli 2018 sai syksyllä 2020 arvostetussa Decanter World Wine Awards -kilpailussa kultamitalin. Lisäksi viini on valittu mm. Australian parhaaksi export -viiniksi ja vuosikerta 2015 valittiin Australian parhaaksi Shiraz -viiniksi.

    Viini on ulkonäöltään syvän purppuranpunainen. Sen tuoksu on tyylikkään sofistikoitunut ja siinä voi aistia mustikoita, mausteisuutta ja tyylikästä paahteista karamellisuutta. Täyteläinen, aromikas ja silkkisen pehmeä suutuntuma. Nouseva hapokkuus on tasapainossa pehmeän hedelmäisyyden kanssa. Niin ikään pehmeät tanniinit saattelevat kohti pitkää, samettista jälkimakua.

    Viinin hinta on à 39,98 € ja voit lisätä sen ostoskoriisi tästä: The Hedonist Shiraz

    Tutustu myös muihin pääsiäisen suositusviineihimme tästä ja tilaa pääsiäispöydän viinit hyvissä ajoin Alkon verkkokaupan kautta lähi-Alkoosi.

    Ja jos lammas ei kuulu ruokavalioosi, testaa näitä

    Vaikka lammas on pääsiäispöydän perinteinen kohokohta, jokainen voi loihtia itsensä ja mieltymystensä mukaisen juhla-aterian. Pääsiäiseen mahtuu monta päivää ja silloin on hyvää aikaa myös testata uusia reseptejä ja niille sopivia viinejä. Trendikäs Blanc de Noirs -valkoviini sopii kuin nenä päähän kasvisruoalle eikä se kaihda myöskään mereneläviä. Espanjalainen laadukas Albariño sopii myös monipuolisesti kalalle, ravuille ja simpukoille, unohtamatta mustekalaa. Se on myös loistava valinta take away -sushin seuraan, jos ruoalaitto alkaa maistua puulta.

    Saksa: QbA Pfalz luomu Blanc de Noirs -valkoviini

    Blanc de Noirs tarkoittaa valkoista punaisista eli viinin valmistukseen on käytetty punaisia rypäleitä, jotka eivät ole olleet juurikaan kuorikontaktissa rypälemehun kanssa. Nämä viinit ovat todella monikäyttöisiä ja niitä onkin ilo suositella niin kasvisruoalle kuin kalalle ja äyriäisille. Viinin haastajat, kuten esimerkiksi punajuuri, kesyyntyvät Blanc de Noirs -viinin seurassa. Ja rapsakan hapokkaan viinin kanssa maistuu jopa lohi ja kermaiset keitot sekä kastikkeet.

    Pflüger Blanc de Noirs 2020 on ulkonäöltään kirkas, hennon sipulinkuoren värinen. Sen tuoksukenttä muodostuu erityisesti vadelman ja metsämansikan aromeista. Suussa viini on kuiva ja aistikkaan hedelmäinen. Runsas, tasapainoinen hapokkuus ryhdittää hedelmäisyyttä ja mineraaliset elementit tuovat eleganssia viiniin. Jälkimaku on keskipitkä. Kokonaisuutena viini on raikkaan vivahteikas.

    Viinin hinta on à 18,79 € ja voit lisätä sen ostoskoriisi tästä: Pflüger Blanc de Noirs

    Espanja: DO Rías Baixas

    Luoteis-Espanjan Galiciassa sijaitsevasta Rías Baixasin laatuviinialueelta saadaan upeita, monikäyttöisiä valkoviinejä. Viime vuosina trendikkääksi noussutta Albariño -rypälettä verrataan jopa Rieslingiin, sillä molemmissa lajikkeet ovat rapsakan hapokkaita, niillä on hyvä kypsytyspotentiaali ja niistä voidaan valmistaa monentyylisiä viinejä valkoviineistä kuohu- ja jälkiruokaviineihin.

    Bodegas Granbazánin Ámbar Albariño 2019 on alueen ensimmäinen sakkakypsytetty Albariño eli sillä on pioneerin rooli. Viinin pureskeltava hedelmäisyys, mineraalisuus ja raikas hapokkuus tekevät siitä loistavan kumppanin mereneläville vähärasvaisesta ja rasvaisesta kalasta simpukoihin ja rapuihin. Viinin hapokkuus leikkaa myös kermaisia kastikkeita ja rakenne tukee savustusta.

    Ulkonäöltään viini on hennon kullankeltainen vihertävin häivähdyksin. Viinissä tuoksuvat kypsän sitruksen aromit, vaaleat kukat, hento hunajaisuus sekä yrttisyys. Suussa viini on melko täyteläinen. Sen pureskeltavan hedelmäiset aromit muodostavat yhdessä mineraalisuuden kanssa elegantin makupaletin, jota ryhdittävät tuntuvat hapot. Pitkä jälkimaku on alueelle tyypillisesti hieman suolainen. Elegantti, harmoninen kokonaisuus.

    Viinin hinta on à 21,99 € ja voit lisätä sen ostoskoriisi tästä: Granbazán Ámbar Albariño

    Ihanaa pääsiäisen odotusta toivotellen,

    Päivi

  • Azienda Agricola Gillardi – Perhe Piemonten Syrah’n takana

    Kiellettyä rypälettä myytiin salanimellä

    Gillardi on viinitila neljännessä sukupolvessa eteläisen Piemonten Fariglianosta, mikä on Dolcetto -rypäleen sydänmaata. Tila istutti ensimmäisenä Piemontessa Syrah -köynnöksiä, vuonna 1990, ja se tunnetaankin parhaiten Syrah -viinistään, jota myytiin pitkään salanimellä Harys. Kun viinin nimeä katsoo tarkemmin, huomaa, että se on Syrah väärinpäin kirjoitettuna. Nimittäin rypäleen nimeä ei saanut merkitä etikettiin ennen vuotta 2005.

    Gillardin toinen, kolmas ja neljäs sukupolvi: Giacolino (vas.), Nonna ja Elena.

    Gillardin perheen historia Piemontessa alkoi vuonna 1928, kun perhe muutti Barolon kylästä lounaaseen, mutkittelevien teiden päässä sijaitsevaan Fariglianon kylään ja siellä Corsaletton kukkulalla sijaitsevaan maatilaan. Perhe alkoi viljellä viiniä tilaa ympäröivillä viinitarhoilla. Kokemusta viininviljelystä oli jo valmiina, sillä Giacomo Gillardi oli paitsi syntynyt Ranskassa, myös hankkinut kokemusta viinin saralla Côtes du Rhônen alueella. Kaipuu perheen italialaisia sukujuuria kohtaan sai Giacomon kuitenkin asettumaan Italiaan. Vasta kolmas sukupolvi alkoi pullottaa viiniä ja ensimmäinen Gillardin oma viini pullotettiin vuonna 1980.

    Legendaarinen Harys

    Giacolino Gillardi nosti tilan tunnetuksi niin Italiassa kuin merkittävillä vientimarkkinoilla istuttamalla ensimmäisenä Syrah -rypäleitä Dolcetton sydänmaalle 1990-luvulla. Harys -nimellä tunnettu viini (Syrah väärinpäin kirjoitettuna) on noussut legendaaristen viinien joukkoon, ja Giacolinoa pidetään Piemonten Syrah’n isänä. Giacolino Gillardi halusi näyttää ihmisille, että Piemontessa on hyvin samanlaiset maaperä ja mikroilmasto kuin Côtes du Rhônen alueella Ranskassa.

    Gillardin perhe viljelee viiniköynnöksiä luomuperiaatteiden mukaisesti. Alueen kuningatarrypäle on Dolcetto.

    Tällä hetkellä vetovastuussa ovat Elena Gillardi ja hänen miehensä Danilo. Gillardin tilalla perinteisiä viljelyn ”kaavoja” on rikottu perusteellisesti, nimittäin Elena on puolisoista maanviljelijä ja viininvalmistaja, kun taas hänen miehensä Danilo on pankissa töissä. Mies on tietysti myös tilan työskentelyssä vahvasti mukana, vaimonsa opissa! Jatkoa varmasti riittää tällä perinteikkäällä, laatuun keskittyvällä perhetilalla, sillä nuori perhe on hiljaittain täydentynyt viidennellä sukupolvella.

    Rypäleitä viljellään luomuperiaatteiden mukaisesti, vaikka tilalla ei ole virallista luomusertifikaattia. Gillardin perhe valmistaa vuositasolla noin 45 000 pulloa viiniä. Tänä päivänä tila valmistaa myös Baroloja, joita on saatavilla rajoitetusti. Puolet viinitarhoista sijaitsee Barolon kylässä (Cru Vignane, kuuluisan Cannubin edessä ) ja puolet La Morrassa (Cru Boiolo).

    Isoäiti nukkuu pyssy tyynyn alla

    Vieraillessamme Gillardin tilalla lokakuussa 2019 ihastuimme tilaan ikihyviksi. Iloinen ja positiivisuutta pursuava emäntämme Elena Gillardi oli onneksemme paikalla, sillä hän odotti meitä vasta seuraavaksi päiväksi… Nonnakaan ei ollut osannut odottaa vieraita, joten vastaanotto oli aluksi aika tomeran oloinen. Elena naureskeli, että on hänen isoäidillään asekin tyynyn alla eli häntä on syytä varoa! Nonna nimittäin koki olonsa turvattomaksi jäätyään leskeksi ja asumaan yksin Corsaletton kukkulalle. Tarmokas isoisoäiti ei enää osallistu viinitilan toimintaan, mutta on korvaamattoman apuna lastenlastenlasten kaitsemisessa.

    Päivi, Elena, Giacolino jo Peetu pääkallopaikalla Fariglianon Corsalettossa.

    Pandemian kurimuksessa kärsivässä Italiassa pienemmät tilat ovat hätää kärsimässä. Me halusimme omalta osaltamme kantaa kortemme kekoon ja tuoda tilan viinejä Alkoon suomalaisten saataville. Tästä solidaarisesta aspektista huolimatta viinien laatu puhuu puolestaan ja hei, ei sitä joka viinillä ole historiallista koodinimeä takanaan!

    Viinin ystävien iloksi olemme siis laittaneet Alkon verkkokauppaan Gillardin valikoimasta kaksi viiniä: alueen kuningatarrypäle Dolcettosta valmistetun Maestran ja tietysti legendaarisen Haryksen. Viinit voit tilata kätevästi valitsemaasi Alkon myymälään verkkokaupan kautta!

    Gillardi Maestra Dolcetto di Dogliani DOCG (19,99 euroa)

    Tästä viinistä kannattaa lähteä liikkeelle, sillä Dolcetto -rypäle on alueen kruununjalokivi. Rypäleen kasvavasta arvostuksesta kertoo se, että se nostettiin vuonna 2011 korkeampaan DOCG -laatuluokkaan. Maestra Dolcetto di Dogliani on saanut nimensä Luigia -nimisen opettajan (italiaksi opettaja on maestra) mukaan, joka omisti aikaisemmin viinitarhan. Tila ei käytä tammea Dolcetto -rypäleen valmistuksessa, vaan viini on terästankkikypsytetty.

    Viini on ulkonäöltään lähes läpinäkymätön, tumman kirsikanpunainen. Sen tuoksua siivittävät tumman kirsikan ja lakritsan aromit sekä mausteisuus. Suussa viini on täyteläinen tai pikemminkin suuntäyttävä. Ryhdikkäät hapot ovat tasapainossa hedelmäisyyden kanssa ja niin ikään kuivattavat tanniinit ovat tasapainoiset. Pitkä jälkimaku. Kokonaisuus on todella harmoninen ja elegantti.

    Maestra Dogliani on erinomainen ruokaviini, mikä maistuu naudan, lampaan ja riistan kanssa sekä mausteisten makkaroiden ja salamien seurassa. Liha voi olla eri tavoin valmistettua (jopa grillistä) ja myös tartar sekä ilmakuivattu kinkku sopivat viinin makumaailmaan. Ensiluokkaisen hyvin viini sopii maksan kanssa, minkä seurassa on pekonia, sipulia ja kaprista. Viinin kylkeen sopivat lisäksi sienet, tomaatti ja mausteisemmat lisukkeet. Kokeilemisen arvoisia ovat niin ikään anjovista sisältävät ruoat ja kastikkeet.

    Gillardi Langhe Harys (58,89 euroa)

    Harys on hifistelijöiden ja herkuttelijoiden viini, joka nostetaan Italian huippu-Syrah -viinien joukkoon. Gillardin 3. sukupolven edustaja, Giacolino Gillardi, nosti tilan tunnetuksi  istuttamalla ensimmäisenä Piemontessa Syrah -rypäleitä, vuonna 1990. Harys -nimellä tunnettu viini (Syrah väärinpäin kirjoitettuna) on noussut legendaaristen viinien joukkoon, ja Giacolinoa pidetään Piemonten Syrah’n isänä. Syrah nostettiin vasta vuonna 2005 DOC Langhe -laatuluokkaan ja viiniä valmistettiin yli 10 vuotta ilman varsinaista lupaa, sillä etikettiin ei saanut merkitä Syrah -rypälettä. Uudesta vuosikerrasta kertovat yhä edelleen etiketin vaihtuvat värit, mutta aikanaan väri oli eränumeron lisäksi ainoa koodi viestimään uudesta vuosikerrasta. Viiniä on kypsytetty 18 kk tammessa.

    Viini on ulkonäöltään syvän rubiininpunainen. Sen elegantista, moniulotteisesta tuoksusta löytyy tummia kypsiä marjoja, mausteisuutta, lääkemäisyyttä ja lakritsaaa sekä hentoa nahkaa ja kukkaisuutta. Suussa viini on täyteläinen, tummanpuhuva ja mausteinen. Tuntuvat hapot ovat tasapainossa hedelmäisyyden kanssa ja tanniinit ovat samettiset, mutta hieman kuivattavat. Erittäin pitkä jälkimaku.

    Harys on kuin tehty punaisen lihan, riistan sekä lihapatojen kanssa nautittavaksi. Lisukkeeksi sopivat sienet, kypsennetyt kasvikset ja valkosipuli sekä yrtit. Niin ikään viini maistuu kypsien, voimakkaiden juustojen kanssa kuten pecorino ja parmesan. Tämä viini sopii niin sanotuksi meditaatioviiniksi takkatulen ääreen. Viinille kannattaa antaa hetki aikaa puhjeta kukkaansa.

    Nautinnollisia hetkiä Gillardin perheen viinien parissa!

    Päivi

  • Ystävänpäivänä nautitaan!

    Helmikuussa herkutellaan useaan otteeseen ja juhlista sydämellisin on tietysti 14.2., kun vietetään ystävänpäivää!

    Ystävänpäivän tai pikemminkin Pyhän Valentinon (St. Valentine) päivän historia ulottuu yhden tarinan mukaan 200-luvun Roomaan, ja siellä Valentino -nimiseen pappiin. Pappi kieltäytyi noudattamasta keisarin käskyä olla vihkimättä nuoria, rakastuneita avioliittoon. Keisari Claudio II:n mielestä nimittäin nuorukaiset olivat hyödyllisempiä sotilaina kuin aviomiehinä.

    Keisari tietysti pääsi asiasta selville ja pappi vangittiin. Mutkien kautta Valentino lopulta teloitettiin ja samalla julistettiin pyhimykseksi. Pyhästä Valentinosta tuli nimenomaan rakkauden ja pysyvän ystävyyden symboli.

    Roseesamppanja sopii niin juhlamaljaksi kuin läpi aterian nautittavaksi
    (kuva: Champagne Palmer)

    Hypätään aikamoinen harppaus ajassa eteenpäin! Nimittäin Englannissa Valentinen päivää alettiin viettää jo 1500-luvulla. Briteistä tapa levisi Yhdysvaltoihin. Suomeen ystävänpäivä rantautui historiaansa nähden todella myöhään. Se merkittiin kalenteriin vasta vuonna 1987. Ulkomailla ystävänpäivänä muistetaan erityisesti rakasta (puolisoa), mutta Suomessa ystävänpäivän pääpaino on nimensä mukaisesti ystävissä.

    Me Viiniateljeessa olemme valinneet kolme eri hintaista, asiaankuuluvasti pinkkiä kuohuvaa ystävänpäivän iloksi. Viinimaankaan ei pitäisi aiheuttaa päänvaivaa, sillä vaihtoehtoja on niin Italiasta, Espanjasta kuin Ranskasta.

    Fior di Rosa Spumante Extra Dry (16,90 euroa)

    Fior di Rosa on nimensä mukaisesti kuin ruusun kukka! Se on ulkonäöltään hennon ruusunpunainen ja siinä on paljon pieniä kuplia. Viehkeä tuoksu muodostuu mansikan ja kesäkukkien aromeista sekä hennosta mausteisuudesta ja yrttisyydestä.

    Kuohuviinissä on jäännössokeria 13,5 g / l, joten se sopii myös makeampaan makuun. Tosin raikas hapokkuus tasapainottaa puolikuivaa suutuntumaa. Maaperästä saatava mineraalisuus tuo myös eleganssia. Tässä on ihana kuohuviini sellaisenaan nautittavaksi tai antipastojen ja pehmeiden juustojen seuraan.

    Lue tuotteesta lisää: Fior di Rosa Spumante Extra Dry

    Pago de Tharsys Millésime Rosé Reserva Brut 2017 (19,99 euroa)

    Pago de Tharsyksen vuosikerta rosee -cava on 100-prosenttinen Garnacha Espanjan Valenciasta. Cavaa on kypsytetty vähintään 24 kuukautta sakkansa päällä, joten siinä on vadelmaisten ja metsämansikkaisten aromien lisäksi tyylikästä paahteisuutta. Raikas, tasapainoinen hapokkuus ja elegantti mineraalisuus tekevät tästä luomu-cavasta erinomaisen kumppanin esimerkiksi äyriäisille ja rasvaisille kaloille. Cava sopii hyvin myös tapaksille ja antipastoille, ja herkkupuolelta se on suorastaan suussa sulava valkosuklaan kanssa nautittuna.

    Lue tuotteesta lisää: Pago de Tharsys Millesime Rosé Reserva Brut

    Champagne Palmer Rosé Solera Brut (53,91 euroa)

    Champagne Palmerin Rosé Solera valmistetaan ainutlaatuisella Solera -menetelmällä. Nimittäin vakiosamppanja Brut Réserveen lisätään 7 % tammikypsytettyä Pinot Noir -punaviiniä, jota on kypsytetty jopa 40 vuotta suurissa terästankeissa. Tästä “eliksiiristä” roseesamppanjaan saadaan mausteisuutta ja hentoa vaniljaa. Ihastuttavan vadelmainen ja yrttinen samppanja saa pitkän sakkakypsytyksen ansiosta kauniin kermaisen rakenteen.

    Palmerin rosee sopii niin juhlamaljaksi kuin läpi aterian nautittavaksi.

    Lue tuotteesta lisää: Champagne Palmer Rosé Solera Brut

    Tätä tuotetta on muuten saatavana myös Magnumina!

    Muista ystävää Alkon Pullopostin kautta

    Vallitsevista olosuhteista johtuen emme voi tavata rakkaitamme ja läheisiämme kuten normaalitilanteessa. Alkon Pulloposti on kätevä tapa muistaa ystävää lähellä tai kaukana! Nimittäin Alkon verkkokaupan kautta voit lähettää Alkon valikoimassa olevia tuotteita lahjaksi ystävällesi tai läheisellesi. Pulloposti on perillä 4-5 arkipäivässä tilauksesta ja se toimitetaan valitsemaasi Alkon myymälään, mistä lahjansaaja voi sen noutaa. Pullopostipalvelu on maksuton ja voit tutustua siihen tarkemmin tästä: Alkon Pulloposti.

    Ihanaa ystävänpäivää!

    <3 Viiniateljeen poppoo

  • Samppanjaa laskiaiseen

    Meidän perheessä laskiainen on aina ollut sellainen päivä, jolloin koko suku on kerääntynyt syömään hernekeittoa ja laskiaispullia äidin pöydän ääreen. Tänä vuonna näin ei kuitenkaan voi tehdä, mutta keiton voi kuitenkin pakata termariin ja lähteä luontopolulle nauttimaan talvisesta säästä. Hauskaa lumista laskiaista kaikille!

    Crème Ninon toimii laskiaiseen, jos haluaa vaihtelua perinteiselle hernekeitolle

    Alexandran koekeittiössä

    Aloitin siis Alkon nettisivuilta löytyvän reseptin mukaan, joskin olen allerginen ylimääräiselle tiskille ja työvaiheille sekä ruokahävikille, joten muokkasin reseptiä lennossa. Alkuperäisen inspiraationlähteen löydät kuitenkin täältä.

    • 2- 3 kpl salottisipulia tai 1 kpl perinteinen keltainen sipuli + sokeria
    • 1 kpl valkosipulinkynsi
    • 2-3 jauhoista perunaa
    • 6-8 dl kasvislientä
    • 750g pakasteherneitä
    • 2 dl kuohukermaa
    • 1 -1,5 dl kuivaa kuohuviiniä (viime viikonlopusta jäänyt kuiva valkoviini toimii myös)
    • voita

    – Kuori perunat, sipuli(t) ja valkosipuli, pese ja pilko pieneksi.

    – Laita (hyvään) metalliseen kattilaan voita (2-3 rkl) ja ruskista sipulit. Mikäli käytät keltaista sipulia, lisää n. 1 rkl sokeria sekä tilkka vettä.

    – Lisää perunat sekä valkosipuli. Anna aineksien ottaa hieman väriä pintaan. Voit halutessasi lisätä myös 1 rkl voita (Varsinkin jos käytät hellan toimintoja samalla tavalla kuin minä: aina täysillä, haha. Vaihtoehtoisesti suosittelen laskemaan levyn lämpötilaa hieman)

    – Lisää kattilaan 8 dl vettä sekä 2 kpl kasvisliemikuutiota. Jos jollakin on hienoa itsetehtyä kasvislientä, niin loistavaa. Itsellä ei ollut, joten 2 kasvisliemikuutiota per litra toimi tässäkin reseptissä.

    – Anna kiehua n. 10-15 min, ota puolet liemestä talteen, voit siivilöidä tämän puolikkaan.

    – Lisää herneet. Huomio, oletan että tässä vaikuttaa hyvin paljon minkälaisia herneitä käyttää. Monessa reseptissä sanotaan “muutama minuutti”. Nooh, itsellä pakasteherneiden kanssa sanoisin, että anna kiehua matalalla lämmöllä 15-20 min. Lisäsin myös hieman (1/2 tl) valkopippuria.

    – Vaahdota kuohukerma kevyesti. (Sellainen Irish Coffee – kevyesti.)

    – Jos haluat klassisen elegantin alkuruoka-annoksen, seuraa Alkon ohjetta ja siivilöi keitto (ja kannattaa varmaan seurata sitä ohjetta muutenkin). Jos taas haluat jättää väliin ylimääräiset vaihteet ja keitto saa olla ruokaisampi eikä keiton tarvitse olla sileä: Ota kattila hellalta ja soseuta hienoksi. Voit halutessasi lisätä hieman nestettä.

    – Kattila hellalle miedolle lämmölle, ja lisää joukkoon reilu puolet kermasta. Juuri ennen tarjoilua lisää joukkoon kuohuviini. Käytä loput kermasta koristeluun. Huomioi että kuohuviiniä ei kiehauteta, joten mikäli seurueessa on alkoholittoman vaihtoehdon kannattajia tai lapsia ota osa keitosta sivuun ennen kuohuviinin lisäämistä.

    TAI

    – Jos aikomuksena on pakata keitto termariin mukaan, suosittelen kiehauttamaan keiton kuohuviinin ja kerman kanssa. Tämä on varmasti vastoin kaikkia klassisia ranskalaiskeittiön sääntöjä – ideana on, että kuohuviini ja kerma tekevät keitosta kuohkean kun niitä ei kiehauteta. Säännöistä poiketen itse kiehautin keiton kerman ja kuohuviinin lisäämisen jälkeen – eikä keiton rakenne kärsinyt merkittävästi. Vinkkinä myös: muista lämmittää termari ennen keiton pakkaamista.

    Tiesitkö: Alkoholi ruoan valmistuksessa

    Muutama vinkki alkoholin käytössä ruuan valmistuksessa:

    • Alkoholi alkaa haihtumaan 75 asteessa eli jos ruoasta tai padasta haluaa haihduttaa alkoholin, kannattaa ruoan antaa kiehua hiljalleen vähintään 10 min
    • Ruoanvalmistuksessa ei kannata käyttää sitä kalleinta viiniä, muttei myöskään sitä edullisinta – mikäli viini ei ole mieleinen sellaisenaan, se ei parane ruoassa
    • Jos kaappiin ei ole jäänyt avattua pulloa ruokaa varten, kannattaa valita Alkon hyllystä pienempiä pulloja.

    Juomasuositus

    Palmer & Co. Brut Rèserve 0,375 l talvimaisemissa

    Tarjoile keitto klassisen hienostuneen samppanjan kanssa, esim. Palmer & Co. Blanc de Blanc tai jos lähdet luontopolulle on pienemmässä pakkauskoossa oleva Palmer & Co. Brut Réserve loistava valinta! Itse keiton valmistuksessa voi käyttää vaikkapa Päivin lanseeraamaa “siivous-cavaa” eli Cava Papet del Mas Brut, laadukas peruscava, jossa on hinta kohdallaan. Nimitys siivouscava tuleekin siitä että pullo on juuri sopivassa koossa avattavaksi arjen piristäjäksi. Eli siis puolet keittoon ja puolet lasiin, niin saa hieman piristystä siihen keittiön siivoukseen.

    Ihanaa viikon jatkoa kaikille!

    terkuin,
    Alexandra

  • Laatua pienessä pakkauksessa

    Tammikuussa teemana on laatua pienessä pakkauksessa eli vähemmän on enemmän! Esittelyssä siis samppanja ja amarone joka on saatavilla Alkosta myös pienemmässä pakkauskoossa – laadusta tinkimättä, tottakai.

    Vivahteikas & ryhdikäs  Champagne Palmer Brut Réserve (0,375 l) on valmistettu samppanjamenetelmällä varsinaisessa myyntipullossa, toisin kuin yleensä Champagnessa toimitaan. Vivahteikas & kehittynyt makupalettiin sopiva Guerrieri Rizzardi 3 Cru Amarone Classico 2012 (0,375 l) on puolestaan palkittu Decanterissa Best Amarone -tittelillä ja platinamitalilla.

    CHAMPAGNE PALMER BRUT RÉSERVE (0,375 l)

    Palmerin Brut Réserve on pääosin Montagne de Reimsin 1er- ja Grand Cru -tarhojen Chardonnayta (50–55 %) ja Pinot Noiria (35–40 %) sekä Meunieria (10–15 %), ja sitä on kypsytetty sakkansa päällä 24–36 kk. Talo ei tingi laadusta eli puolikkaatkin pullot valmistetaan samppanjamenetelmällä varsinaisessa myyntipullossa

    Samppanja on ulkonäöltään vaalean kullankeltainen ja siinä on runsaasti pieniä kuplia. Tuoksu on raikkaan hedelmäinen. Siitä löytyy omenan ja sitruksen aromien lisäksi paahteisuutta ja hentoa mokkaa. Suutuntuma on kuiva ja runsaan hedelmäinen. Runsasta ja eleganttia suutuntumaa siivittävät raikkaat, tasapainoiset hapot ja mineraaliset elementit.  

    Palmerin Brut Réserve non-vintage on monikäyttöinen samppanja. Se sopii hyvin kahdelle jaettavaksi eikä ole liian suuri annos yksin nautittavaksikaan. Samppanja sopii niin aperitiiviksi, juhlamaljaksi kuin läpi aterian nautittavaksi. Niin ikään samppanjan kanssa maistuvat vaalea liha ja kala. Sen rakenne kestää myös kermaisia keittoja ja kastikkeita.  

    Tuote on saatavilla osassa Alkon myymälöitä sekä verkkokaupasta (24,98€).

    GUERRIERI RIZZARDI 3 CRU AMARONE CLASSICO 2012 (0,375 l)

    Guerrieri Rizzardin 3 Cru Amarone on nimensä mukaisesti sekoite 3 huippupalstan (cru) rypäleitä: Calcarole, Pojega ja Rovereti. Vuosikerta 2012 palkittiin Decanterissa Best Amarone -tittelillä ja platinamitalilla v. 2017. Viini säilyy pullotuksesta (vuonna 2018) aina 5 vuotta eli se on nyt optimaalisimmillaan. Rizzardin perhe hankki Negrarista, Valpolicella Classicon sydämestä viinitarhoja jo vuonna 1649. Se yhdistyi Guerrierin aatelisperheeseen avioliitolla 1913.  

    Viini on ulkonäöltään melko syvä, tumman kirsikanpunainen. Tuoksu on kehittynyt ja siinä voi aistia kypsiä punaisia ja tummia marjoja, mausteisuutta, suklaata ja kahvia. Suussa viini on täyteläisen pehmeä ja mehevän mausteinen. Tanniinit ovat pyöristyneet. Hyvä hapokkuus tuo rakennetta viinille. Pitkä, viipyvä jälkimaku. 

    Guerrieri Rizzardi 3 Cru Amarone on monipuolinen ruokaviini. Se maistuu erityisen hyvin punaisen lihan sekä riistalintujen kanssa. Viinin kanssa maistuvat lihapadat, tuhdit pasta-annokset ja risotot. Myös juustoille kuten Pecorino, Parmesan ja Gorgonzola.

     Tuote on saatavilla osassa Alkon myymälöitä sekä verkkokaupasta (19,98€).

  • Espanjan paras valkoviini 2020

    Granbazán Limousin Albariño valittiin Espanjan parhaaksi valkoviiniksi International Wine Challenge 2020 -kisassa

    Loistavia uutisia! Viiniateljeen valikoimasta löytyvä Granbazán Limousin Albariño voitti Espanjan vuoden 2020 parhaimman valkoviinin palkinnon! Huippuviinin voit tilata itsellesi Alkon tilausvalikoimasta täältä.

    Granbazán Limousin Albariño

    Tuottajan tarinaa

    Bodegas Granbazánin viinejä löytyy miltei mistä tahansa arvonsa tuntevasta ravintolasta Espanjasta ja sen viinit ovat jo vuosia nauttineet arvostusta kansainvälisillä kentillä. Vuonna 1981 perustettu bodega oli vuoden 2017 syksyyn asti Oteron perheen käsissä, jolloin se siirtyi Riojassa päämajaansa pitävän, perheomisteisen Bodegas Baigorrin omistukseen. Bodegas Granbazánin tilukset ja tarhat sijaitsevat Pohjois-Espanjan Galiciassa, Rías Baixasin DO -alueella. Vajaa kilometrin päässä Atlantin valtamerestä sijaitseva Finca Tremoedo sijaitsee Rías Baixasin sydämessä, Valle del Salnésissa, missä on koko alueen viilein ilmasto.

    Viinitarhat olivat ensimmäisten joukossa Salnésin laaksossa ja ne istutettiin tieteelliseltä pohjalta. Laakson ilmasto-olosuhteet, kuten Rías Baixasissa yleensäkin, ovat hyvin vaativat. Viiniköynnökset istutettiin pergola -tyylisesti, jotta lehvästö suojelee rypäleitä sateilta. Vuotuinen sademäärä alueella on jopa yli 1500 mm ja kosteus tuo mukanaan sienitauteja, jotka ovat suurin uhka rypäleille. Bodegalla on yhteensä 17 hehtaaria omia viinitarhoja ja niiden lisäksi sillä on pitkäaikaisia sopimuksia pienten paikallisten viljelijöiden kanssa Valle de Salnésissa. Maaperä alueella on graniittia.

    Bodegas Granbazán oli mukana perustamassa DO Rías Baixasia ja vaikka bodega on suhteellisen nuori, se on ehtinyt tehdä paljon töitä ja toimia pioneerina DO -alueella. Se on muun muassa kehittänyt kylmämaseraatiota ja valmistanut alueen sekä ensimmäisen sakkakypsytetyn että ensimmäisen ranskalaisessa tammessa kypsytetyn Albariñon Rías Baixasissa.

    Piristyksenä kaamokseen myös tasting-terveiset tilalta, Granbázanin oma ihana enologi Diego Ríos kertoo viinistä enemmän täällä (www.bodegasgranbazan.com/en/)

    Lisää voiton napanneesta viinistä voit lukea täältä: GRANBAZÁN LIMOUSIN ALBARIÑO, suosittelemme myös tutustumaan muihin Bodegas Granbazán albariñoihin eli GRANBAZÁN ETIQUETA VERDE ALBARIÑO sekä GRANBAZÁN ETIQUETA ÁMBAR ALBARIÑO.

    Albariño yleisesti

    Tässä vielä vähän nippelitietoa albariñosta yleisesti:

    • Lajikkeen alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta lajikkeen moninaisuus viittaa, että kyse on vanhasta lajikkeesta 
    • Espanjassa Albariñoa pidetään yhtenä luoteis-Espanjan vanhimmista lajikkeista ja siellä on jopa 200–300 vuotta vanhoja Albariño -köynnöksiä 
    • Kypsyy aikaisin, rypäleet kasvavat pienissä tertuissa
    • Rypäleet ovat keskikokoisia ja melko paksukuorisia, ja ne ovat hyvin alttiita sienisairauksille ja homeelle.
    • Alttius sienisairauksille ja homeelle, ja toisaalta Rías Baixasin sateiset sääolosuhteet tuovat haastetta viininviljelyyn ja selittävät myös albariño -viinien rajallisen saatavuuden sekä korkeamman hinnan
    • Tyypilliset aromit: yhdistelmä hedelmäisiä (appelsiinin kuori, rypäle, bergamot, persikka ja vihreä omena) ja kukkeita (akaasia, appelsiininkukka, lehmus, kuusama, sitruunaruoho) aromeja 
    • Viinit ovat tyypillisesti raikkaan hapokkaita, täyteläisiä, ryhdikkäitä ja niissä on hieman meren suolaa
    • Lajikkeella on Espanjassa kulttirypäleen maine
    • Tunnetaan Portugalissa nimellä Alvarinho

    Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

    terkuin, Alexandra

8

Lämpimästi tervetuloa Viiniateljee-sivustolle!

Sivustollamme löydät tietoa viinivalikoimastamme ja sinun tulee olla täysi-ikäinen vieraillessasi sivustolla. Varmista vielä tästä, oletko yli 18 -vuotias.