Amazone de Champagne Palmer, Palmerin luksus -samppanja, on upea ruokasamppanja! Erityismaininnan saavat kaviaari ja hummerit, mutta ylipäänsä laadukkaat kala- ja äyriäistuotteet esimerkiksi yrtein, sienten ja tryffelin kera varustettuna sopivat samppanjan makumaailmaan. Myös punaiselle lihalle edellä mainituin lisukkein. Paitsi upea gastronominen samppanja, Amazone on myös erinomaisen hyvä meditaatiosamppanja laiturin nokkaan tai takkatulen ääreen.
AMAZONE DE CHAMPAGNE PALMER
Amazone de Palmer on ulkonäöltään melko syvä kullankeltainen. Tämän prestige -samppanjan upeassa, moniulotteisessa tuoksussa voi aistia muun muassa eksoottisia hedelmiä, karamellisoitua sitrusta, kuivattuja hedelmiä, mausteisia elementtejä, paahdettuja hasselpähkinöitä ja briossia. Suutuntuma on täyteläinen ja sekin monisäikeinen. Runsasta makujen palettia tasapainottaa tuntuva happorakenne, ja kokonaisuus onkin uskomattoman raikas. Pitkä, suuntäyttävä ja alati kehittyvä jälkimaku.
Amazone on Palmerin prestige- eli luksus- samppanja, joka on sekoite parhaista vuosikerroista. Sitä voidaan siis kuvailla multi-vintage -tyyliseksi samppanjaksi eli usean vuosikerran sekoitteeksi. Tällä hetkellä vuosikerrat ovat 2009, 2010 ja 2012. Lisäksi samppanjassa on mukana 18 % solera -kypsytettyä Chardonnayta. Solera -kypsytys tässä kohtaa tarkoittaa sitä, että Chardonnay -viiniä kypsytetään 12 kuukautta tammessa, jonka jälkeen viini siirretään terästankkiin. Siihen lisätään joka vuosi viiniä ja otetaan saman verran viiniä pois. Solera -terästankin vanhimmat vuosikerrat ovat 30 vuotta vanhoja! Amazonen uusin versio kellaroitiin toukokuussa 2013, josta lähtien se sai levätä Reimsin kalkkikivikellareissa sakkansa päällä vähintään 8 vuotta.
Amazone on sekoite Grand ja Premier Cru -tarhojen rypäleitä Montagne de Reimsista. Chardonnay -rypäleet (51 %) ovat peräisin Trépail’n ja Villers-Marmeryn Premier Cru -tarhoilta, ja Pinot Noir -rypäleet (49 %) ovat peräisin puolestaan Maillyn ja Verzenayn Grand Cru -palstoilta.
Amazone-nimen alkuperä
Amazone-nimi viittaa kahdella jalalla seisovaan hevoseen. Palmerin toimitusjohtaja, jonka aikana Amazonea alettiin valmistaa, oli innokas ravien ystävä, joten nimi on niitä peruja. Kuriositeettina mainittakoon, että Amazone tarkoittaa myös myyttistä naissoturia, joka leikkasi toisen rintansa voidakseen ampua paremmin jousella. Tänä päivänäkin Amazone tanssitetaan käsin.
Amazonen uudessa lahjapakkauksessa on haluttu ottaa huomioon ympäristöystävällisyys ja kestävä kehitys, jotka ovat molemmat talon strategisia arvoja. Hohtavanvalkoinen lahjapakkaus on paitsi valmistettu 100-prosenttisesti FSC -sertifioitujen metsien kuidusta, se on myös täysin kierrätettävä. Pakkauksen ansiosta Amazonen paino (pullo ja lahjapakkaus) pieneni jopa 27 %:lla!
161.00€
Tuottaja | CHAMPAGNE PALMER |
---|---|
Vuosikerta | multivintage |
Alkoholi % | 12,00 % |
Alkuperämaa | Ranska |
Alue | AOC Champagne |
Rypäle | Chardonnay, Pinot Noir |
Kypsytys | Min. 8 vuotta sakkansa päällä |
Jäännössokeri | 9 |
Hapot | 6,9 |
Koko | 750 mL |
Pullokoko | Normaali |
Suljenta | Luonnonkorkki |
Vastuullisuus | Vegaaninen, Ympäristöystävällinen pakkaus |
Ruokasuositukset | Naudan liha, Sienet, Tunnelmointiin |
Ruokasuositukset
Tuottajan tarina
La Maison de Champagne Palmer eli Palmerin samppanjatalo perustettiin seitsemän grand cru -viljelijän toimesta vuonna 1947 Avizessa. Nimivalinta sai aikaan kiivaan sanasodan Bordeux’n Château Palmerin ja samppanjatalon välille, mutta saatuaan maistiaiset samppanjaserkun laadusta, rauha laskeutui osapuolten välille. Vakaan kasvun jälkeen tuotanto- ja toimitilat siirrettiin Reimsin sydämeen vuonna 1959.
Pitkät kypsytysajat
Champagne Palmerin vuotuinen tuotanto on yli 1 miljoonaa pulloa, jotka valmistetaan viiden enologin yhteistyönä. Palmer on erityisen tunnettu pitkistä kypsytysajoista, vanhoista vuosikerroista ja suurista pulloista. Talon tinkimättömän laadun filosofiaan kuuluu, että kaikki samppanjat pullokoosta riippumatta valmistetaan samppanjamenetelmällä ja varsinaisessa myyntipullossa.
Vuonna 2012 Palmer lähti samppanja-expertti Tom Stevensonin houkuttelemana ensimmäistä kertaa mukaan kansainvälisiin kilpailuihin. Menestys arvostetuissa kilpailuissa, kuten International Wine Challenge, International Wine & Spirit Competition ja Champagne & Sparkling Wine World Championships, on ollut päätähuimaavaa. Lyhyessä ajassa Champagne Palmer on ajanut tiensä maailmankartalle ja samppanjan ystävien sydämeen.
Ympäristöystävällisyys ja kestävä kehitys
Ympäristöystävällisyys ja kestävä kehitys nostettiin Champagne Palmerin strategisiin arvoihin vuonna 2015, mistä lähtien talo on tehnyt töitä näiden tärkeiden arvojen eteen. Palmerin vuonna 2018 rakennettu uusi viinimö vastaa korkealle asetettuja ympäristöstandardeja. Vuonna 2020 talo alkoi kasvattaa mehiläisiä biodiversiteetin lisäämiseksi. Vuonna 2023 Palmerin431 hehtaarista jo 83 % oli sertifioitu Haute Valeur Environmentalle eli HVE -ympäristösertifikaatilla. Viticulture Durable en Champagne eli VDC -sertifikaatti täydentää omalta osaltaan kestävän kehityksen HVE -sertifikaattia.
Näiden sertifikaattien lisäksi Palmerilla on mukana muun muassa Responsibility Europe -yhteiskuntavastuuohjelmassa ja se on saanut ISO14001 -sertifikaatin. Talo voi ylpeästi kutsua itseään ranskalaisittain Société à Mission eli kestävän kehityksen tiellä.
Samppanjatalon takana on osuuskuntien kärkikastiin arvostettu osuuskunta, jonka jäsenet muodostuvat pääosin Grand Cru- ja Premier Cru- viljelijöistä. Nykyisin osuuskuntaan kuuluu 429 yksityistä viljelijää, jotka omistavat 431 hehtaaria viinitarhoja 40 kylän alueella. Osuuskunnan vuotuinen tuotanto on yli 3 miljoonaa pulloa, joten Champagne Palmerilla ei ole huolen häivää laadun suhteen myynnin kasvaessa.