• Azienda Agricola Gillardi – Perhe Piemonten Syrah’n takana

    Kiellettyä rypälettä myytiin salanimellä

    Gillardi on viinitila neljännessä sukupolvessa eteläisen Piemonten Fariglianosta, mikä on Dolcetto -rypäleen sydänmaata. Tila istutti ensimmäisenä Piemontessa Syrah -köynnöksiä, vuonna 1990, ja se tunnetaankin parhaiten Syrah -viinistään, jota myytiin pitkään salanimellä Harys. Kun viinin nimeä katsoo tarkemmin, huomaa, että se on Syrah väärinpäin kirjoitettuna. Nimittäin rypäleen nimeä ei saanut merkitä etikettiin ennen vuotta 2005.

    Gillardin toinen, kolmas ja neljäs sukupolvi: Giacolino (vas.), Nonna ja Elena.

    Gillardin perheen historia Piemontessa alkoi vuonna 1928, kun perhe muutti Barolon kylästä lounaaseen, mutkittelevien teiden päässä sijaitsevaan Fariglianon kylään ja siellä Corsaletton kukkulalla sijaitsevaan maatilaan. Perhe alkoi viljellä viiniä tilaa ympäröivillä viinitarhoilla. Kokemusta viininviljelystä oli jo valmiina, sillä Giacomo Gillardi oli paitsi syntynyt Ranskassa, myös hankkinut kokemusta viinin saralla Côtes du Rhônen alueella. Kaipuu perheen italialaisia sukujuuria kohtaan sai Giacomon kuitenkin asettumaan Italiaan. Vasta kolmas sukupolvi alkoi pullottaa viiniä ja ensimmäinen Gillardin oma viini pullotettiin vuonna 1980.

    Legendaarinen Harys

    Giacolino Gillardi nosti tilan tunnetuksi niin Italiassa kuin merkittävillä vientimarkkinoilla istuttamalla ensimmäisenä Syrah -rypäleitä Dolcetton sydänmaalle 1990-luvulla. Harys -nimellä tunnettu viini (Syrah väärinpäin kirjoitettuna) on noussut legendaaristen viinien joukkoon, ja Giacolinoa pidetään Piemonten Syrah’n isänä. Giacolino Gillardi halusi näyttää ihmisille, että Piemontessa on hyvin samanlaiset maaperä ja mikroilmasto kuin Côtes du Rhônen alueella Ranskassa.

    Gillardin perhe viljelee viiniköynnöksiä luomuperiaatteiden mukaisesti. Alueen kuningatarrypäle on Dolcetto.

    Tällä hetkellä vetovastuussa ovat Elena Gillardi ja hänen miehensä Danilo. Gillardin tilalla perinteisiä viljelyn ”kaavoja” on rikottu perusteellisesti, nimittäin Elena on puolisoista maanviljelijä ja viininvalmistaja, kun taas hänen miehensä Danilo on pankissa töissä. Mies on tietysti myös tilan työskentelyssä vahvasti mukana, vaimonsa opissa! Jatkoa varmasti riittää tällä perinteikkäällä, laatuun keskittyvällä perhetilalla, sillä nuori perhe on hiljaittain täydentynyt viidennellä sukupolvella.

    Rypäleitä viljellään luomuperiaatteiden mukaisesti, vaikka tilalla ei ole virallista luomusertifikaattia. Gillardin perhe valmistaa vuositasolla noin 45 000 pulloa viiniä. Tänä päivänä tila valmistaa myös Baroloja, joita on saatavilla rajoitetusti. Puolet viinitarhoista sijaitsee Barolon kylässä (Cru Vignane, kuuluisan Cannubin edessä ) ja puolet La Morrassa (Cru Boiolo).

    Isoäiti nukkuu pyssy tyynyn alla

    Vieraillessamme Gillardin tilalla lokakuussa 2019 ihastuimme tilaan ikihyviksi. Iloinen ja positiivisuutta pursuava emäntämme Elena Gillardi oli onneksemme paikalla, sillä hän odotti meitä vasta seuraavaksi päiväksi… Nonnakaan ei ollut osannut odottaa vieraita, joten vastaanotto oli aluksi aika tomeran oloinen. Elena naureskeli, että on hänen isoäidillään asekin tyynyn alla eli häntä on syytä varoa! Nonna nimittäin koki olonsa turvattomaksi jäätyään leskeksi ja asumaan yksin Corsaletton kukkulalle. Tarmokas isoisoäiti ei enää osallistu viinitilan toimintaan, mutta on korvaamattoman apuna lastenlastenlasten kaitsemisessa.

    Päivi, Elena, Giacolino jo Peetu pääkallopaikalla Fariglianon Corsalettossa.

    Pandemian kurimuksessa kärsivässä Italiassa pienemmät tilat ovat hätää kärsimässä. Me halusimme omalta osaltamme kantaa kortemme kekoon ja tuoda tilan viinejä Alkoon suomalaisten saataville. Tästä solidaarisesta aspektista huolimatta viinien laatu puhuu puolestaan ja hei, ei sitä joka viinillä ole historiallista koodinimeä takanaan!

    Viinin ystävien iloksi olemme siis laittaneet Alkon verkkokauppaan Gillardin valikoimasta kaksi viiniä: alueen kuningatarrypäle Dolcettosta valmistetun Maestran ja tietysti legendaarisen Haryksen. Viinit voit tilata kätevästi valitsemaasi Alkon myymälään verkkokaupan kautta!

    Gillardi Maestra Dolcetto di Dogliani DOCG (19,99 euroa)

    Tästä viinistä kannattaa lähteä liikkeelle, sillä Dolcetto -rypäle on alueen kruununjalokivi. Rypäleen kasvavasta arvostuksesta kertoo se, että se nostettiin vuonna 2011 korkeampaan DOCG -laatuluokkaan. Maestra Dolcetto di Dogliani on saanut nimensä Luigia -nimisen opettajan (italiaksi opettaja on maestra) mukaan, joka omisti aikaisemmin viinitarhan. Tila ei käytä tammea Dolcetto -rypäleen valmistuksessa, vaan viini on terästankkikypsytetty.

    Viini on ulkonäöltään lähes läpinäkymätön, tumman kirsikanpunainen. Sen tuoksua siivittävät tumman kirsikan ja lakritsan aromit sekä mausteisuus. Suussa viini on täyteläinen tai pikemminkin suuntäyttävä. Ryhdikkäät hapot ovat tasapainossa hedelmäisyyden kanssa ja niin ikään kuivattavat tanniinit ovat tasapainoiset. Pitkä jälkimaku. Kokonaisuus on todella harmoninen ja elegantti.

    Maestra Dogliani on erinomainen ruokaviini, mikä maistuu naudan, lampaan ja riistan kanssa sekä mausteisten makkaroiden ja salamien seurassa. Liha voi olla eri tavoin valmistettua (jopa grillistä) ja myös tartar sekä ilmakuivattu kinkku sopivat viinin makumaailmaan. Ensiluokkaisen hyvin viini sopii maksan kanssa, minkä seurassa on pekonia, sipulia ja kaprista. Viinin kylkeen sopivat lisäksi sienet, tomaatti ja mausteisemmat lisukkeet. Kokeilemisen arvoisia ovat niin ikään anjovista sisältävät ruoat ja kastikkeet.

    Gillardi Langhe Harys (58,89 euroa)

    Harys on hifistelijöiden ja herkuttelijoiden viini, joka nostetaan Italian huippu-Syrah -viinien joukkoon. Gillardin 3. sukupolven edustaja, Giacolino Gillardi, nosti tilan tunnetuksi  istuttamalla ensimmäisenä Piemontessa Syrah -rypäleitä, vuonna 1990. Harys -nimellä tunnettu viini (Syrah väärinpäin kirjoitettuna) on noussut legendaaristen viinien joukkoon, ja Giacolinoa pidetään Piemonten Syrah’n isänä. Syrah nostettiin vasta vuonna 2005 DOC Langhe -laatuluokkaan ja viiniä valmistettiin yli 10 vuotta ilman varsinaista lupaa, sillä etikettiin ei saanut merkitä Syrah -rypälettä. Uudesta vuosikerrasta kertovat yhä edelleen etiketin vaihtuvat värit, mutta aikanaan väri oli eränumeron lisäksi ainoa koodi viestimään uudesta vuosikerrasta. Viiniä on kypsytetty 18 kk tammessa.

    Viini on ulkonäöltään syvän rubiininpunainen. Sen elegantista, moniulotteisesta tuoksusta löytyy tummia kypsiä marjoja, mausteisuutta, lääkemäisyyttä ja lakritsaaa sekä hentoa nahkaa ja kukkaisuutta. Suussa viini on täyteläinen, tummanpuhuva ja mausteinen. Tuntuvat hapot ovat tasapainossa hedelmäisyyden kanssa ja tanniinit ovat samettiset, mutta hieman kuivattavat. Erittäin pitkä jälkimaku.

    Harys on kuin tehty punaisen lihan, riistan sekä lihapatojen kanssa nautittavaksi. Lisukkeeksi sopivat sienet, kypsennetyt kasvikset ja valkosipuli sekä yrtit. Niin ikään viini maistuu kypsien, voimakkaiden juustojen kanssa kuten pecorino ja parmesan. Tämä viini sopii niin sanotuksi meditaatioviiniksi takkatulen ääreen. Viinille kannattaa antaa hetki aikaa puhjeta kukkaansa.

    Nautinnollisia hetkiä Gillardin perheen viinien parissa!

    Päivi

  • Barolon pioneeri luomu- ja biodynaamisessa viiininviljelyssä

    Rajoja rikkova Rivetto

    Tässä blogikirjoituksessa esittelemme Piemonten huippualue Barolon luomu- ja biodynaamisen viininviljelyn pioneerin, jopa vallankumouksellisena pidetyn Rivetton viinitilan. Tervetuloa mielikuvamatkalle Sinion kukkuloille! Matkasta tulee vielä huomattavasti parempi, kun lasissa on Rivetton Barolo Serralunga d’Albaa, minkä saa kätevästi tilattua Alkon verkkokaupasta.

    Lähdetään matkaan!

    Rivetto on viinitila neljännessä sukupolvessa Piemonten sydämessä. Tilan nykyisen omistajan, Enricon, isoisoisä perusti tilan vuonna 1902. Vuonna 1932 oli aika laajentaa liiketoimintaa ja silloin hankittiin Tenuta Lirano, mikä sijaitsee Serralunga d’Alban ja Sinion kukkuloiden välissä ja missä Rivetton tilat edelleen sijaitsevat.

    Näkymä Rivetton tarhoilta Serralunga d’Alban linnaan.

    Vuonna 1999 kuvaan astui virallisesti Enrico. Hän aloitti luomuviljelyn vuonna 2010 (virallinen sertifiointi vuonna 2016) ja siitä hän jatkoi biodynaamiseen viljelyyn vuonna 2015. Virallisen luomusertifikaatin Rivetto sai vuonna 2016 ja joulukuussa 2019 tila sai ensimmäisenä viinitilana koko Piemontessa virallisen Demeter -sertifioinnin (biodynaaminen sertifikaatti).

    Biodiversiteetin puolestapuhuja

    Enricon ajatuksena on kehittää biodiversiteettiä niin pitkälle kuin mahdollista. Tilalla on yhteensä 30 hehtaaria maata, joista puolessa viljellään viiniköynnöksiä. Köynnösten lomassa kasvaa hedelmä- ja pähkinäpuita, viljaa, yrttejä (salviasta ja rosmariinista valmistetaan öljyä, millä suojataan köynnöksiä sienitauteja vastaan) ja erilaisia vihanneksia. Ne puolestaan houkuttelevat hyönteisiä ja lintuja, ja näin luonto muodostaa oman ekosysteeminsä. Eli toisin sanoen Rivetton tilalla arvostetaan luontoa minimaalisella interventiolla. Enricon sanojen mukaisesti luomu ja biodynaamisuus ovat keinoja eivät tuloksia. Ja näistä työn ”hedelmistä” Enrico valmistaa upeita viinejä, jotka ovat saaneet sekä Italiassa että kansainvälisillä markkinoilla erinomaisen vastaanoton. Vuosien saatossa Rivetton viinejä on muun muassa valittu ”Vuoden Baroloksi” ja listattu maailman parhaimpien viinien TOP100 -listaille. Tila valmistaa noin 100 000 pulloa vuodessa. Tilan tuotannosta 90 % on punaviiniä. Viinit käyvät spontaanin käymisen.

    Biodiversiteetin ylläpitäminen on tärkeä osa Rivetton filosofiaa.

    Enricoa voisi kuvailla luovaksi vallankumoukselliseksi. Hänen ajatusmaailmansa luonnon biodiversiteetista on vastaan nykypäivän tehotuotannon ajattelumallia. Hänen kilpailijansa pitävät häntä suorastaan hulluna, kun hän on repinyt viiniköynnöksiä pois ja istuttanut niiden tilalle muuta kasvillisuutta. Viime vuosina Rivetton tilalle on istutettu yli 300 puuta! Luovuutta Enricolta ei puutu, sillä hän tekee asiat omalla tavallaan ja hänellä on aina uusia projekteja käynnissä.

    Enrico Rivettoa pidetään toisinajattelijana Barolossa.

    Serralunga d’Alba on Barolon arvostetuimpia alueita

    Serralunga d’Albassa talvet ovat kylmiä ja kylmimpinä päivinä lämpötila laskee -7 ja -10 °C:een tuntumaan. Muutamina päivinä vuodessa sataa myös lunta. Heinä-elokuussa puolestaan lämpötilat nousevat jopa +36 °C:een. Kukkuloilla lämpötilat ovat hieman maltillisempia kuin laaksoissa. Kuumat kesät hellivät erityisesti Barbera -rypäleitä, mutta esimerkiksi Barolon valmistuksessa käytettäville Nebbiolo -rypäleille kuumuus ei tarkoita erinomaisia tuloksia. Nykyään Nebbiolo -rypäleet kerätään yleensä lokakuun alussa, mikä tarkoittaa noin 20 päivää myöhemmin kuin aikaisemmin. Enricon isän aikana Baroloiden alkoholipitoisuus ei yleensä ylittänyt 13.5 %:ia, mutta nykylainsäädännön mukaan Pohjois-Italiassa alkoholipitoisuus ei saa ylittää 16 til-%:ia.

    Jottei homma menisi pelkäksi teoariaksi, toivottavasti saimme mielenkiintosi herätettyä! Eli tässä kohtaa vielä linkki Alkon verkkokauppaan, mistä voit kätevästi tilata Rivetton Barolo Serralunga d’Albaa vaikkapa joulun herkkuviiniksi: siirry Alkon verkkokauppaan tästä.

    Alta löydät tietoa viinistä sekä arviomme ja ruokasuosituksemme.

    Rivetto Barolo Serralunga d’Alba DOCG 2016

    Rypälelajike:Nebbiolo 100 %

    Tammikypsytys 30 kk (slavonialainen tammi), jonka jälkeen vähintään 10 kk  pullokypsytys

    Jäännössokeri // hapot: 0,2 g / l // 5, 9 g / l

    Barolo di Serralunga d’Alban rypäleet tulevat nimensä mukaisesti Serralunga d’Albasta (Serran, Manocinon ja San Bernardon tarhoilta), 340-420 metriä merenpinnan korkeudesta. Tarhat antavat itään, koilliseen ja kaakkoon. Maaperä tarhoilla on savensekaista kalkkia ja pohjamaassa on monia eri mineraaleja kuten kalkkia, magnesiumia ja rautaa. Rypäleet kerätään käsin mahdollisimman myöhään ja ne valikoidaan tarkoin kolmessa eri erässä. Maseraatio kestää yhteenstä 20–25 päivää. Alkoholikäymisen jälkeen viini käy myös malolaktisen käymisen ennen kuin se siirretään kypsymään slavonialaisiin tammitynnyreihin. Viini saa vuosittain erinomaiset arvostelut muun muassa Wine Enthusiastilta, Wine Spectatorilta, Decanterilta ja Ian D’Agatalta (Best Wines of Italy). Vuonna 2011 Decanter valitsi Rivetton Barolo Serralunga d’Alban (vuosikerta 2006) ”Vuoden Baroloksi”. Wine Spectator puolestaan listasi saman viinin maailman 100 parhaimman viinin listalla sijalle 16. Nykyinen vuosikerta 2016 on saanut kriitikoilta erinomaiset arviot ja Enrico suositteleekin laittamaan viiniä sivuun 🙂

    Viinin luonnehdinta

    Viini on ulkonäöltään kehittynyt, rubiininpunainen oranssein häivähdyksin. Viinin eleganttia tuoksukenttää siivittävät tummakirsikkaiset, mausteiset, paahteiset ja kauniit ruusun ja orvokin aromit. Täyteläinen suutuntuma on samalla rotevan tiivis sekä viinillisen tyylikäs. Korkea hapokkuus on tasapainossa tummakirsikkaisen, mausteisen ja paahteisen suutuntuman kanssa. Tanniinit ovat pyöristyneet. Jälkimaku on viipyvä. Kokonaisuudessaan viiniä voisi luonnehtia karun ryhdikkääksi ja samalla samettiseksi.

    Ruokasuositukset

    Rivetton Barolo di Serralunga d’Alba on erinomainen ruokaviini, mikä maistuu suurriistan, naudan, härän ja lampaan kanssa eri tavoin valmistettuna. Myös tuhdit pataruoat, pastat ja risotot sopivat viinin makumaailmaan. Unohtaa ei sovi sieniä ja tryffeleitä eikä kovia kypsytettyjä juustoja. Viini sopii erityisen hyvin myös täyteläisten, rodukkaiden viinien ystäville tunnelmallisiin hetkiin.

    Päivi, Sergio ja Enrico Rivetto ja Peetu lokakuussa 2019.

    Mielikuvamatka on lähestymässä loppuaan ja toivottavasti vähitellen myös koronapandemiasta johtuvat erityisolot. Kun matkailu on taas turvallista, Enrico toivottaa vierailijat tervetulleeksi Barolon sydänmaille. Sitä ennen voi onneksi turvautua Alkon verkkokaupan antimiin 🙂

    Aurinkoisia ajatuksia päivääsi!

    Päivi

2

Lämpimästi tervetuloa Viiniateljee-sivustolle!

Sivustollamme löydät tietoa viinivalikoimastamme ja sinun tulee olla täysi-ikäinen vieraillessasi sivustolla. Varmista vielä tästä, oletko yli 18 -vuotias.